Mikkelin Akatemia

Missä kokemus loppuu ja muu maailma alkaa?

Voidaanko tietoinen kokemus selittää pelkän aivotoiminnan avulla, vai tulisiko ottaa huomioon myös ihmisen ruumiillinen toiminta ympäristössään ja sosiaalinen vuorovaikutus muiden olentojen kanssa? Pii Telakivi pureutuu laajentuneeseen ja ruumiilliseen tietoiseen kokemukseen. Ruumis mahdollistaa ja rajaa kaikkien elävien olentojen kokemusmaailmaa: anatomia, motoriset kyvyt, liikkeet ja eleet määrittävät mitä voimme havaita ja miten toimia maailmassa. Ympäristön tarjoamat mahdollisuudet voivat toimia myös affektiivisina tukirakenteina. Esimerkiksi metsäkävely rauhoittaa ja kuvanveistäjä voi löytää inspiraation tietynlaiselta tuntuvasta materiaalista. Mielen ja kokemuksen ymmärtäminen ruumiiseen ja ympäristöön laajentuneena ilmiönä vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi tunteet, taidekokemukset tai ihmisen ja teknologian välinen suhde määrittyvät.

Minä joka muistan, minä joka unohtuu

Marja Saarenheimo käsittelee puheenvuorossaan muistamista ja sen suhdetta kokemukseen itsestämme eli minuuteemme. Hän tarkastelee sekä tietoisia muistikuvia että sitä tietoisuuden ulkopuolelle jäävää muistiainesta, joka ilmenee ajattelutavoissamme ja toiminnassamme. Muistot ovat alati muuntuva verkosto, kuin metsä, jonka polut tavan takaa näyttäytyvät erilaisina riippuen siitä, mistä suunnasta niitä lähestymme.

Kokemusmaailma roolihenkilön rakentajana 

Näyttelijän työvälineitä ovat oma keho ja mieli. Elina Knihtilä avaa puheenvuorossaan, miten näyttelijä käyttää henkilökohtaisia kokemuksiaan taiteellisessa ajattelussaan ja työssään. Lisäksi hän pohtii, miten roolihenkilö rakentuu koetun ja mielikuvittelun rajapinnoilla.

Ketkä kokevat olevansa eurooppalaisia?

Eurooppalaisuus on aina ollut määrittelijästä kiinni. Viime vuosina eurooppalainen oikeisto, yhdessä erilaisten äärioikeistolaisten liikkeiden ja autoritääristen valtioiden johdon kanssa, on halunnut määritellä uudelleen eurooppalaisuuden ytimen. Puheenvuorossa Tuori keskustelee tästä konservatiivisesta projektista, joka haluaa uudelleenmäärittää Euroopan perusluonteen, vastustaen suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta.

Romahtaako suomalaisten luottamus hyvinvointivaltioon?

Suomalaisten luottamus hyvinvointivaltioon oli vakaa aina 2010-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen suomalaisten näkemykset hyvinvointivaltiosta ovat polarisoituneet ja samanaikaisesti näkemykset sen tulevaisuudesta ovat muuttuneet yhä pessimistisemmiksi. Kansalaiset ovat jakautuneet sekä poliittisen kannan että yhteiskunnallisen aseman suhteen. Luottamuksen taso on edelleen suhteellisen korkea, mutta jakauma on aikaisempaa suurempi. Tulevaisuusodotukset ovat laskeneet kaikissa puolueissa ja ryhmissä. Hyvinvointivaltio ei enää ole kansalaisia yhdistävä institutionaalinen rakenne ja sen kestävyyteen ei enää luoteta entiseen tapaan.  Kysymys on, onko näkemysten polarisoitumisella ja luottamuksen voimakkaalla laskulla vaikutuksia hyvinvointivaltion tulevaisuudelle.

Kokemuksia häpeästä työssä

Häpeän tunne on moraalinen ja sosiaalinen tunne, joka on usein kokemuksena kielteinen. Häpeän kokemukset voivat saada välttelemään asioita tai siihen liittyviä ihmisiä. Joku voi myös suuttua tai toisaalta pyrkiä korjaamaan tai parantamaan omaa toimintaa häpeän herättämänä. Työelämässä on paljon tilanteita, jotka voivat synnyttää häpeää. Jaana-Piia Mäkiniemi on kerännyt tarinoita tilanteista, joissa kirjoittajat kuvaavat tilanteita, joissa he ovat kokeneet häpeää työssään. Hän kuvaa näiden tarinoiden pohjalta sitä, millaisia ovat tyypilliset häpeän kokemuksia herättävät tilanteet työssä. Mäkiniemi pohtii myös, miten voisimme suhtautua häpeään työssä – tai olisiko jossain tapauksessa myös järkevää pyrkiä myös välttelemään tätä ikävää kokemusta kokonaan.

Jaetuista kokemuksista uusien tulevaisuuksien syntyyn

Synkkien horisonttien nykyhetkessä voi olla vaikeaa edes kuvitella, miltä tuntuu, kun tulevaisuus on valoisa ja avoin. Tätä vasten on hyvä miettiä sitä, miten jaettu kokemus vaikkapa mahdollisista uusista tulevaisuuksista syntyy - tai sammuu?

Monesti henkilökohtaisin meissä on myös sitä, minkä jaamme jo muiden kanssa. Kokemuksemme maailmasta ei ole koskaan esimerkiksi biologinen vakio, vaan se on monin tavoin tulosta muiden kanssa elämästämme elämästä. Oma elämänhistoriamme taas ei ole koskaan erillistä meitä ennen menneiden ihmisten toimien tuloksista. Ne muodostavat sen yhteiskunnan, johon synnymme tiettyyn asemaan ja jossa kasvamme ja toimimme. Elävien ja kuolleiden sukupolvien jaetut kokemukset ja teot antavat näin meille olemisemme ja kokemuksemme raamit.

Ihmisenä oleminen ei kuitenkaan ole koskaan täysin esimerkiksi luokka-asemamme tai sukupuolemme ennalta määräämää. Vapautemme tila on usein avoimempi kuin kykenemme itse havaitsemaan ja kokemaan. Yllättävätkin kohtaamiset ja yhteydet muihin ihmisiin voivat kasvattaa sitä tavoin, joita ei voi nähdä ennalta. Kokemuksemme tulevaisuudesta syntyy aina yhteydessä muihin, ja voimme yhdessä vaikuttaa monin tavoin siihen, miten otamme vastaan elämämme tosiasiat ja miten havaitsemme niiden pohjalta aukeavat mahdollisuudet. Yksi filosofian virka on antaa työkaluja tähän tehtävään.