 | |
|
|
PERHEARVIOINTI
Perheen toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien
arviointimenetelmä (3 op)
| Aika |
Koulutuksen lähiopetuspäivät:
25.9., 30.10., 27.11.2012
Lähiopetuspäivien pituus on klo 9.00–15.45. |
|
Taustaa |
Perheen
toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien
arviointimenetelmä keskittyy perheen elämään ja keskinäisiin
suhteisiin, sekä siihen miten ne vaikuttavat jokaiseen
perheenjäseneen.
Perheen arviointi on vaikeimpia tehtäviä, joita työntekijä voi
kohdata. Lapsen kasvaessa perheessä, juuri perhe muodostaa hänen
kehitystään ja hyvinvointiaan keskeisimmin määräävän viitekehyksen.
Perhe on myös oleellinen tekijä, kun arvioidaan lapsen avuntarvetta.
Lasten hyvinvointi riippuu kyvystämme tunnistaa perheessä ne
vahvuudet, joiden varaan voi rakentaa ja ne vaikeudet, joita
suunnitelmallisesti pyrimme lievittämään. Kun perhettä arvioidaan
kokonaisuutena yhdessä perheen kanssa, saamme tietoa lapsesta osana
perheyhteisöä.
Perhearviointi tarjoaa järjestelmällisen havainnoinnin, kuvailun ja
arvioinnin mallin ja rakenteen, jonka avulla työntekijä voi oppia
perheen kanssa käymistään keskusteluista ja perheen keskinäisen
vuorovaikutuksen tarkastelusta. Se tarjoaa myös joukon menetelmiä,
jotka auttavat perhearviointia suorittavaa työntekijää edistämään
perheen keskinäistä vuorovaikutusta.
Arviointimenetelmän avulla perheen toimintakykyä, vahvuuksia ja
vaikeuksia voidaan kuvata yksityiskohtaisesti ja suhteellisen
objektiivisesti havainnoiden. Perheterapian kentästä nouseva
perhearviointi pyrkii arvioimaan niin perhettä kokonaisuutena kuin sen
jäsenten keskinäisiä suhteita. Perheen toimintaa arvioitaessa ja
tukitoimia suunniteltaessa tulee ottaa huomioon myös ne perheen
ulkopuolelta tulevat tekijät, jotka haittaavat perheenjäsenten kykyä
vastata lasten tarpeisiin.
|
|
Kohderyhmä |
Perheen
toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien
arviointimenetelmä on suunniteltu ammattiauttajille ja tutkijoille,
jotka tekevät arvioita perhe- elämästä perhesuhteista joko perheen
kotona tai vastaanotoilla.
Koulutukseen osallistuminen edellyttää työskentelyä perheiden kanssa.
Menetelmää voi käyttää joko yksinään tai osana laajempaa
arviointikehystä. Se auttaa työntekijää kohtaamaan perheen ja
selvittämään, miten sen jäsenet näkevät vahvuutensa ja vaikeutensa,
sekä arvioimaan perheen elämää ja sen jäsenten keskinäisiä suhteita
eri näkökulmista.
Perheen toimintakyvyn, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointi voi auttaa
seuraavissa haasteissa:
● kun suunnitellaan lapsen ja perheen mahdollisesti tarvitsemia
palveluja, tukitoimia tai interventioita
● kun arvioidaan ja mitataan perhetyöstä seuraavia muutoksia
● kun suoritetaan tutkimusta perhe-elämän ja perhesuhteiden alueella. |
|
Koulutuksen rakenne ja
kesto |
Perheen toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien
arviointimenetelmä koostuu menetelmistä ja työkaluista, jotka auttavat
perheen toimintakyvyn, voimavarojen ja vaikeuksien arvioinnissa.
Niitä ovat
●toimintamalli jolle perhearviointi perustuu, sekä perhearvioinnin
tapa kuvailla, arvioida ja tallentaa perheen elämää ja keskinäisiä
suhteita koskevia tietoja
●taidot ja menetelmät, joilla työntekijä voi auttaa arvioitavan
perheen jäseniä kehittämään keskinäistä vuorovaikutustaan ja puhumaan
työntekijälle elämästään perheenä
●haastattelumallit, joita vuorovaikutusmenetelmiä käyttävä työntekijä
voi hyödyntää
●perhearviointilomakkeet.
Koulutusprosessi vastaa sisällöltään viittä päivää
●joista kolme päivää on lähiopetusta, sisältäen luentoja ja
toiminnallisia harjoituksia.
●kahden työpäivän panos kuluu etukäteis- ja välitehtävien
suorittamiseen.
|
|
Kouluttaja |
|
Suomen Mielenterveysseuran Psykoterapiaklinikan vaativan erityistason
perheterapeutti Marjukka Laukkanen on saanut Perhearviointikouluttajan koulutuksen. |
|
Haku |
Haku koulutukseen 4.9.2012 mennessä.
Koulutukseen hakeutuvalla tulee olla sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto (myös lähihoitaja). Koulutukseen otetaan 20
osallistujaa.
HAKULOMAKE aukeaa tästä linkistä
Hakulomake palautetaan ilmoittautumisen yhteydessä Mikkelin
kesäyliopiston toimistoon. Lomakkeen voi lähettää postitse tai
lähettää sähköpostin liitteenä osoitteeseen
koulutus@mikkelinkesayliopisto.fi
Koulutukseen ilmoittaudutaan Mikkelin kesäyliopiston toimistoon,
Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli,
puh. (015) 210 300, 210 302, fax 150 822 tai osoitteessa
www.mikkelinkesayliopisto.fi
Ilmoittautuminen on sitova. |
|
Hinta |
595 €
sisältää opetuksen, jaettavan koulutusmateriaalin sekä suomenkielisen
Perhearviointioppaan haastattelulomakkeineen.
|
|
Tiedusteluihin koulutuksen sisällöstä vastaa |
Marjukka
Laukkanen
Perheterapeutti VET
040-3524838
marjukka.laukkanen@mielenterveysseura.fi
|
|
Muihin tiedusteluihin
vastaa |
Helena
Sjöstedt
rehtori
050-5949044
helena.sjostedt@mikkelinkesayliopisto.fi
|
|
|
|
|
|
| |
Mikkelin kesäyliopisto, Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli
|
|
|
Puh (015) 210 300, 360 107, 210 302 tai 150
700, faksi (015) 150 822
|
|