Lasten Akatemia 5.-7-8.2019

Lapset ja nuoret

05.08.2019 09:00 - 07.08.2019 15:00

Maanantai-keskiviikko 5.-7.8.2019 

Mikkelin kesäyliopisto, Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli

ELOKUVAN TEKEMISEN JÄLJILLÄ – käsikirjoituksesta valmiiksi elokuvaksi!

9–13 -vuotiaat lapset

Käsikirjoituksesta valmiiksi elokuvaksi

Mikkelin kesäyliopisto järjestää lapsille toiminnallisen ja innostavan Lasten Akatemian, jossa sukelletaan elokuvan tekemisen maailmaan. Teemana on elokuvakasvatus.

Lasten Akatemiassa opit elokuvan historiasta ja eri lajityypeistä sekä opit myös monilukutaitoa ja elokuvan tulkintaa. Katsomme yhdessä elokuvan ja keskustelemme elokuvan sisällöstä, teemoista ja toteutuksesta.

Lasten Akatemiassa käsikirjoitetaan oma elokuva, kuvataan ja editoidaan kuvamateriaali valmiiksi juonelliseksi elokuvaksi. Itsetehtyjen elokuvien teemat liittyvät Mikkelissä vietettävän Lukemisen unelmavuosi teemoihin: puhdas vesi, ystävyys, kierrätys ja muisti. Lasten Akatemian päätöspäivänä pidetään elokuvien ensi-iltakatselmus.

Maanantai 5.8. klo 9–15

Elokuvan ”teoriaa”

  • Elokuvan historia
  • Elokuvan tyylilajit
  • Elokuvakokeilut eri tyylilajeilla
  • Animaation tekeminen


Tiistai 6.8. klo 9–15

Oman elokuvan tekeminen

  • Elokuvan käsikirjoittaminen
  • Elokuvan henkilöhahmot
  • Juoni ja draaman kaari
  • Tekijänoikeudet elokuvassa
  • Elokuvan kuvaaminen ja leikkaaminen


Keskiviikko 7.8. klo 9-15

Medialukutaitoa ja elokuvan tulkintaa

  • Käynti elokuvissa
  • Elokuvan analysointia
  • Omien elokuvien ensi-iltakatselmukset

Kirjallisuuden tohtori Laura Hokkanen.

Huomioithan, että saat perille tulleen ilmoittautumisen jälkeen sähköpostiisi automaattisen vahvistusviestin, jossa lukee, että ilmoittautuminen on vastaanotettu. Mikäli et saa automaattista vahvistusviestiä sähköpostiisi, otathan yhteyttä puh. 015 210 300 tai koulutus@mikkelinkesayliopisto.fi. Ilmoittautumisajan päätyttyä ilmoittautuneille lähetetään postitse vahvistuskirje, joka sisältää Lasten Akatemiaan liittyvät yksityiskohtaiset tiedot. Lasten Akatemia järjestetään, jos ilmoittautuneita on riittävä määrä. Ilmoittautumisen päättymisen jälkeen Lasten Akatemiaan voidaan ottaa osallistujia mikäli tilaa on, eikä osallistujamäärä ole etukäteen rajattu. HUOM! Lasten Akatemiaan otetaan max. 16 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä!

165 € sisältää lounaat ja välipalat joka päivä, ohjatun toiminnan ja opetuksen sekä vakuutuksen.

23.06.2019 mennessä

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli ilmoittautuminen perutaan 23.6.2019 jälkeen ilman hyväksyttävää syytä, perimme 50 % hinnasta. Mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan tai henkilö ei saavu paikalle, perimme koko maksun.